perjantai 5. huhtikuuta 2013

Osa 7. Ihastumisia ja yöjuoksuja

 photo Sol_zps3648c8c6.png
-Onpa kaunista, Venus henkäisi katsellessaan lumihiutaleiden hidasta leijuntaa taivaalta kohti valkeaa maan kamaraa.
 photo Sol3_zps535e4cf8.png
Luonnon ihmeitä aikansa ihmeteltyään, nuoriso kokoontui tuttuun tyyliin lukupiiriin perheen olohuoneeseen. Taitoja on hyvä kerätä aikuisuutta varten jo hyvissä ajoin.
 photo Sol4_zps80bdef4b.png
Sol vietti aamunsa sukeltamalla ihanan lämpöiseen vaahtokylpyyn.
 photo Sol5_zps4dd72395.png
Aikansa kylvyssä lilluttuaan, oli Solin kuitenkin aika tarttua harjan varteen ja aloittaa koko talon kattava siivousoperaatio.
 photo Sol6_zpsa5497d63.png
Koulusta tullut Mercurius teki läksynsä nopeasti, jotta ehtisi vielä käymään Piilolaakson keskustassa poikaystäväjahdissa.
 photo Sol7_zpsf032956f.png photo Sol8_zps24aa1912.png

 photo Sol9_zps68b8c965.png
Kun läksyt oli tehty, Mer riensi saman tien puhelimen ääreen taksia tilaamaan.
 photo Sol10_zps65cd9025.png
Samaan aikaan Sol ja Maisa vetäytyivät oman makuuhuoneen rauhaan hieman juhlistamaan Maisan uutta ylennystä.
 photo Sol11_zpsac030868.png
Mercuriuksen retki johti hänet paikalliseen pelihalliin. Tyttö kiersi paikan ja iski lopulta silmänsä takapihalla shakkia pelanneeseen poikaan.
 photo Sol12_zps46a96f31.png
Mer riensi saman tien esittäytymään, eikä epäröinyt mennä saman tien asiaan.
 photo Sol13_zps4b28be61.png
Poika esittäytyi Alvi Vuotalaksi, joka kävi samaa yläkoulua rinnakkaisluokalla Mercuriuksen kanssa. Mer ihastui poikaan samantien (kahden salaman verran).
 photo Sol14_zpsc4c25bdb.png
Alvi kertoi olevansa heidän koulunsa shakkijoukkueen johtaja ja että he olivat juuri voittaneet Peräjoen yläkoulun shakkiottelussa ja täten he olivat koko Simlandian tämän vuoden mestaruusjoukkue.
 photo Sol15_zpsba181e42.png
Mercurius kuunteli kiehtoutuneena, kun Alvi selvästi ylpeänä selosti miten hän oli viimeisellä siirrollaan saanut puijattua vastustajajoukkueen kapteenia ja näin heidän tiiminsä sai shakkimatin ja peli oli selvä.
 photo Sol16_zpse1fccc72.png
-Ja sitten itse Simlandian presidentti Saku Niininen tuli ojentamaan meille meidän palkintomme.
-Eikä! Vau vähän siistii!
 photo Sol17_zpsd0fe17c3.png
Alvi puhui shakkiotteluistaan koko illan mutta se ei Mercuriusta haitannut. Poika osasi kertoa tarinansa niin hyvin, että Merista poika olisi voinut puhua vaikka kalan perkkaamisesta ja silti se olisi ollut hänestä vallan kiehtovaa.
 photo Sol18_zpsdd8af6c7.png
Mercurius oli jo aivan lääpällään poikaan, eikä Alvikaan näyttänyt tyttöä inhoavan, päinvastoin.
 photo Sol19_zpsaa841116.png
Illan pimetessä, Merin oli kuitenkin kiiruhdettava kotiin. Venuksen syntymäpäiviä vietettäisiin tänään ja hän oli luvannut tulla ajoissa pois juhlistamaan pikkusiskoaan. Teinit hyvästelivät toisensa lämpimästi halaten ja Mercurius lupasi vielä soittaa pojalle myöhemmin illalla.
 photo Sol20_zps2bd162d6.png
Venus oli jo odotellut isosiskoaan kärsimättömänä takaisin kotiin. Mercurius ehti tuskin saada ulkovaatteita pois yltään, kun Venus jo hoputteli siskoaan kiirehtimään. Kun perhe oli vihdoin kerääntynyt koolle katsomaan, oli syntymäpäiväjuhlien vihdoin aika alkaa.
 photo Sol21_zpsf93e7b29.png photo Sol22_zps3da805ec.png
Perhe hurrasi ympärillä, kun Venus puhalsi kakkunsa kynttilät.
 photo Sol23_zpse98df535.png photo Sol24_zpsda383bf9.png photo Sol25_zpsc0e383a6.png
Pikainen vaatteiden- ja kampauksenvaihto niin Venuksesta tuli aika nätti teini (vaikkakin turhan paljon isänsä näköinen). Venus on suosio- ja mammonatavoitteinen, elämäntoiveena on kohota kenraaliksi. Venuksen mieleen ovat muokattuja hiuksia käyttävät, hyvät työntekijät. Vaaleita hiuksia tyttö inhoaa.
 photo Sol26_zpsec695199.png
Kun pikkusiskoa oli onniteltu, pääsi Mercurius vihdoin soittamaan ihastukselleen.

***

 photo Sol27_zpsa48045c1.png
 photo Sol28_zpsc8914d02.png
Mer ja Venus saivat pitää lukupiiriä kahden kesken, kun kolmoset mieluummin leikkivät puuhapöytänsä äärellä.
 photo Sol30_zpsc8eccb07.png
Koulusta tullut Venus suuntasi saman tien läksyvihkonsa ääreen. Huonolla todistuksella ei kenraaliksi ylene.
 photo Sol29_zpsff34aaac.png photo Sol31_zps9d29903b.png photo Sol32_zps317813c4.png

 photo Sol33_zps0200b310.png
Kun läksyt oli tehty, hiippaili Venus soittamaan kaverilleen Mirkulle. He sopivat, että Mirkun poikakaverin veli Repe tulee yöllä hakemaan Venuksen kotibileisiin, jotka joku Repen kaveri oli järkännyt.
 photo Sol34_zps858f5bb2.png
Kun muu perhe nukkui, hiippaili Venus varovasti ulkona odottavaan autoon.
 photo Sol35_zpsaa56e841.png
Kotibileet eivät vain päättyneet kovin hyvin. Naapuri oli ilmoittanut viereisestä talosta kantautuvan mekkalaa ja poliisi oli tullut lopettamaan juhlat. Teinit saivat jokainen kovan nuhtelun ja poliisikyydin kotiinsa.
 photo Sol36_zps081aab70.png
Venus oli pettynyt, että hyvä bileilta oli loppunut lyhyeen. Mutta onneksi lisää juhlia oli kuitenkin aina tiedossa...

***

Huh, olipa ihanaa päästä kirjoittamaan uutta osaa pitkästä aikaa. Ensi kerralla Solareilla eletään jännittäviä hetkiä, kun kolmoset teinistyvät ja kauan odotettu perijä-äänestyskin on käsillä.

Muistakaahan kommentoida!

-Amber-

15 kommenttia:

  1. Oijoi! Ihanaa kun tuli jatkoa (: Ja mielestäni tätä oli myös tosi kiva lukea, kun osa oli ehkä hieman tarinamaisempi kuin edelliset...?

    Mukavaa, että Mer löysi itselleen jätkän, heistä tulisi suloinen pari! Ja musta on kivaa, ettet katso simeillesi ihan valmiskasvoisia partnereita (Y)

    Venuksestakin tuli omalla tavallaan oikein mukavan näköinen nuori nainen :D Harmi että bileet loppuivat noin lyhyeen, olisi ollut kiva tietää mitä siellä tapahtuu...;)
    Jatkoa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes huomannut koko asiaa ennen kuin luin kommenttisi ja ehkäpä tämä osa on tosiaan tarinamaisempi kuin aiemmat Solareiden osat.

      Alvi ja Mer ovat kyllä suloisia yhdessä, katsotaan tulevaisuudessa mihin ihastuminen johtaakaan jos johtaa ;)

      Kun löytyi sopiva kampaus niin Venus näyttää omalla tavallaan suht nätiltä :) Harmittavasti on kuitenkin niin Solin näköinen, että perijäkisaan ei Venuksesta ole :/

      Kiitokset ihanasta kommentista <3

      Poista
  2. Kiva oli taas lukea Solareita :) Venus on hyvin persoonallisen näköinen, mutta tosiaan muistuttaa hyvin paljon isäänsä. Mer on tähän mennessä suosikkini, mutta saa nähdä, kun kolmoset kasvavat.

    Ihanaa, teinipari <3 Mer löysi vallan ihanan shakkipojan itselleen. Saa nähdä eteneekö suhde pidemmälle ;) Jos Venus jatkaa tuollaista biletystä, niin hänellekin varmasti löytyy joku ;) Jäänkin odottelemaan jatkoa ja tulevaa perijä-äänestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venus on kyllä persoonallisen kaunis :) Itselläkin on ollut tässä toisen polven aikana parikin suosikkia mutta kun on lisää pelannut niin suosikki on aina vaihtunut.

      Voi olla, että Venus ei malta biletykseltään vakiintua. Ei tuossa vauhdissa taida yksikään poika pysyä kovin kauaa matkassa :D

      Kiitokset ihanasta kommentista <3

      Poista
  3. Ihanaa kun tyttö sai vastakaikua tunteilleen. Itsekin katsoin tuota Venuksen teiniytymistä että aika miehekkäät piirteet tyttö sai. Isänsä lapsi, selvästikin.
    Ihanaa kun Solarit pitkästä aikaa jatkui. Tuntuu että monella on ollut aika paljon taukoa tarinoissaan mutta eihän sille aina mitään voi.
    Jatkoa jään odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solin piirteet ovat periytyneet aika vahvasti jokaiselle viidelle lapselle. Mikä on toisaalta ihan mukavaakin, ei haaste lopu ennen aikojaan ;)

      Minustakin oli ihan mahtavaa päästä pitkästä aikaa Solareiden kimppuun :) Oli ihanaa päästä kirjoittamaan ja luomaan uutta, osien pitkän siirtoprosessin jälkeen. Toivottavasti ei enää kolmatta kertaa tarvitse muuttaa *koputtaa puuta* :)

      Kiitokset ihastuttavasta kommentista <3

      Poista
  4. Jeejee, Solareita! (:
    Voi että Mercuriuksesta on kasvanut nätti tyttö :o♥ Venuksestakin varttui varsin sievä neito (: Molemmat ovat erittäin paljon isänsä näköisiä :--D
    Hartaissa toiveissa molemmille leideille mukavat miehet ;)

    Jatkoa sitten vaan tulemaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa nähdä kuinka iloisia ihmiset ovat Solareiden paluusta :) Tuntuu hyvältä tietää, että löytyy ihmisiä, jotka jaksavat näitä tarinoitani lukea, se motivoi jatkamaan näiden kirjoittamista <3

      Sen verran olen eteenpäin jo pelannut, että varmuudella voin sanoa kaikista viidestä sisaruksesta löytyvän Solin piirteitä. Joistain vähän enemmän kuin toisista ;)

      Mercuriuksen haaveissa on se unelmien prinssi. Saa nähdä onko Alvi Merille "Se Oikea"... Venuksen kohdalla taitaa poikaystävän hankinta olla vielä aika kaukana, eihän pallo jalassa saata bilettää ;)

      Isot kiitokset ihanasta kommentista <3

      Poista
  5. Mercuriuksella tuntuu olevan vauhti päällä. Hyvä, että noinkin sopiva ehdokas löytyi ja oikein helposti. Pääseeköhän Alvi sukuun, vai tuleeko vielä joku muu ;) ?

    Venus on kyllä kasvoiltaan aivan isänsä kopio..
    Hauska nähdä naisellistuvatko tämän piirteet yhtään aikuiseksi kasvaessa?

    Mukava, että pääsit pitkästä aikaa kirjoittelemaan!
    Varmasti vuodatuksen sähläykset ja blogipalvelimen vaihto on vienyt kyllä oman osansa kirjoitusajasta. Mullakin on vielä siirto osittain kesken...

    Jatkoa odotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alvi onneksi löytyi helposti. Mer löysi kahden salaman kumppaninsa jo heti ensimmäisestä paikasta, vaikka itse varauduin jo siihen ettei niin hyvä tuuri käy.

      Katselin tuossa ja Venus on perinyt aika lailla kaiken muun isältään paitsi ehkä silmät ja korvat. Kuvissa sitä ei ole näkynyt koskaan mutta Solilla on jättikorvat, jotka ovat periytyneet muutamalle lapselle mutta Venus ja Mer kuuluvat sisaruksista niihin, joille on periytynyt Maisan korvat.

      Saa nähdä naisellistuuko Venus tuosta kovinkaan aikuistuttuaan. Pikku hiljaa olen kuitenkin jo tottunut Venuksen Solia muistuttavaan ulkomuotoon ja neiti alkaa näyttää ihan kauniilta :)

      Sanopa muuta! Välissä tuntui, ettei osien muuttoa saa ikinä valmiiksi, kun kolmen eri blogin osat piti muuttaa Vuodatuksesta Bloggeriin. Mutta koko aikana ei käynyt mielessäkään, että olisin jättänyt vanhat osat Vuodatukseen. Halusin jokaisen osan löytyvän saman katon alta.

      Tsemppiä osien muuttoon! Se käy välillä työlääksi mutta palkitsee, kun kaikki on valmiina ja kaikki osat ovat uudessa kodissaan. Nyt en Bloggerista vaihtaisi mihinkään ja kaduttaa etten alunperinkin alkanut kirjoittaa tarinoita tänne. Olisi säästynyt isolta vaivalta eikä tämä niin vaikea ole käyttää kuin silloin luulin. Mutta virheitä sattuu ja tekemällä oppii ;D

      Kiitokset ihastuttavasta kommentista <3

      Poista
  6. tämä se on niin kiva perhe ja ihana että mercurius löysi sopivan poikaystäväehdokkaan itselleen. Tämän perheen touhuja on aina niin mukava seurata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solarit ovat kyllä ihana perhe :) Näillä on mukavaa pelatakin, kun ei tarvitse mitään isoja juonikuvioita miettiä. Kunhan pelaa vaan ja muistaa ottaa kuviakin samalla ;)

      Kiitokset ihanasta kommentista ja mahtavaa nähdä, että olet palannut taas näihin sims kuvioihin mukaan <3

      Poista
  7. No niin, sainpas tämänkin luettua.
    Pahoitteluni, etten ole aikaisemmin saanut luettua ja kommentoitua tätä. On ollut vähän kaikenlaista ja vähän on laiskottanutkin. Sori.
    Mutta kivan oloinen jakso ja ihan nättejähän neidoista on tullut, siis niin nättejä, kuin noilla isän geeneillä vain voi.
    Jään mielenkiinnolla seuraamaan teinien uusia edes ottamuksia, etenkin kun toinen taitaa olla melkoinen bilehile. :)
    Mut joo, hieno osanen jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
  8. Ehdin sitten viimein lukemaan tämän osan ja kommentoimaan :)
    Mukavaa, että Mercurius löysi itselleen seuraa. Saa nähdä mitä kaikkea siitä kehkeytyy ;)
    Venuksen kasvu teiniksi tuo varmaan myös lisää virtaa perheeseen kaikkine yöjuoksuineen. Kolmosten teiniksi kasvaminen tuleekin varmaan aiheuttamaan aikalailla hulinaa taloon!
    Mutta, hyvä osa ja oottelen jo innolla jatkoa :)
    - Sabrina

    VastaaPoista
  9. Ilmoittelen tässä Hardwick Shoren uudesta osasta! :)

    VastaaPoista